Siirry pääsisältöön

Kaupunkisuunnittelun kärkihankkeiden asukastilaisuus

Lähettäjä "Tapahtumat"

Palaa etusivulle

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Ranta-Kartanon ja Urheilukeskuksen ajankohtaisista kehittämishankkeista kaikille avoimeen asukastilaisuuteen tiistaina 27.1. klo 17.00–19.00 Lahden kaupungintalon sisäpihalle.

Tilaisuudessa saat kattavan yleiskuvan meneillään olevista hankkeista. Esityksiä on mahdollista seurata myös etänä Teamsissa. Esitysten jälkeen osallistujilla on mahdollisuus keskustella suunnittelijoiden kanssa tarkemmin infopisteillä. Suosittelemme siis, että saavut paikan päälle.

Esiteltäviä hankkeita

- Kaupunkisuunnittelussa selvitetään tänä vuonna korkeakoulukampuksen sijoittumista Ranta-Kartanoon. Tavoitteena on uuden ajan yliopistokaupunki. Mahdollinen asemakaavoitus käynnistyy taustaselvitysten valmistuttua.

- Tulevaisuuden Urheilukeskusta kehitetään huippu-urheilutapahtumiin ja lahtelaisten liikunnallisen arjen edistämiseen. Alueelle suunnitellaan parhaillaan muun muassa vesiliikuntakeskusta.

- Kisapuiston päivitettävästä asemakaavasta on esitettävissä kolme vaihtoehtoista luonnosta, joihin toivotaan myös asukkaiden näkemyksiä.

Asukkaille järjestetään vielä useampia mahdollisuuksia osallistua näiden hankkeiden suunnitteluun.


Lue lisää tilaisuudesta

Tapahtuman päivämäärä: tammikuu 27., 2026 17.00 - 19.00.

Unable to display map. WebGL2 support is required.
Ensure that your browser and hardware meet the minimum requirements.
https://esriurl.com/webgl-faq
Powered by Esri

Jaa tämä tapahtuma