
Lahden kaunein rakennus – mitä näyttäisit vierailijalle Lahdessa?
Lahden kaupunki ja Visit Lahti järjestävät Lahti 120 -juhlavuoden kunniaksi kaikille avoimen äänestyksen Lahden kauneimmasta rakennuksesta. Osallistujia pyydetään vinkkaamaan ja äänestämään Lahden kauneimpia rakennuksia, sellaisia, joita itse näyttäisit mielelläsi kaupungissa vierailevalle. Nuorekas, vasta 120-vuotias Lahti ei ole tullut tunnetuksi rakennuksistaan, joten lahtelaisten on itse aika nostaa esiin alueen helmiä ja omia suosikkejaan.
Kilpailussa on kaksi vaihetta. Toukokuussa 6.–25.5. osallistujat pääsivät ehdottamaan useampia suosikkirakennuksiaan perusteluineen. Kilpailun äänestysvaiheeseen valitaan ehdotuksia saaneiden rakennusten lisäksi Apoli-raadin valitsemia ehdokkaita.
Äänestysvaiheessa 9.6.–29.6. valitaan vielä kesän aikana se kaikkein kaunein, ja voittaja julkistetaan vuosittain syksyllä järjestettävässä Apolifoorumissa. Äänestäminen vaatii sähköpostivahvistuksen tai rekisteröitymisen Omalahden -verkkosivuston käyttäjäksi.
Suosituimmista rakennuksista koostetaan myös matkailijoille suunnattuja omatoimisia arkkitehtuurin kävelykierroksia, joiden avulla tehdään rakennusympäristömme tutuksi.
Tutustu Lahden arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan lahti.fi/apoli
Tutustu Lahden alueen matkailutarjontaan visitlahti.fi
Lisätietoja kampanjasta:
Johanna Palomäki, kaupunginarkkitehti
johanna.palomaki@lahti.fi, +358503878715
Omalahden käyttöön liittyvät kysymykset:
Juuso Heinämäki, vuorovaikutussuunnittelija
juuso.heinamaki@lahti.fi, +358444163820
Ilona Reiniharju, vuorovaikutussuunnittelija
ilona.reiniharju@lahti.fi, +358505594005
Projektin vaiheet
Ehdotusten tarkistus ja Apoli-raadin kokoontuminen
Ehdotusvaiheen tulokset käydään läpi ja loppukilpailun äänestettävät rakennukset valitaan yhdessä Apoli-raadin kanssa. Äänestettävistä kohteista koostetaan myös lyhyet esittelyt.
Klikkaa "seuraa" oikeasta yläkulmasta, niin saat muistutuksen, kun kilpailun seuraava vaihe alkaa.
