Siirry pääsisältöön
Padelin pelaajia Kisapuistossa

Osallistu Kisapuiston asemakaavatyön suunnitteluun

Kisapuiston asemakaavatyössä on valmistunut kolme luonnosvaihtoehtoa, joita voi kommentoida kahdella tavalla.

Kommentoi luonnosvaihtoehtoja omalahti.fi -verkkosivustolla.

Yhteisen verkkokeskustelun tarkoituksena on punnita vaihtoehtojen vahvuuksia, heikkouksia ja kehittämiskohteita. Keskustelu mahdollistaa myös erilaisten ideoiden pohtimisen yhdessä ja se lisää yhteistä ymmärrystä erilaisista näkökulmista. Keskusteluun osallistuminen vaatii sähköpostivahvistuksen, mutta keskusteluun voi osallistua myös nimimerkillä.

Luonnosvaihtoehtojen valmistelussa on hyödynnetty lahtelaisten kommentteja asemakaavatyön aloitusvaiheessa viime vuonna, jolloin järjestettiin myös useita tapoja osallistua suunnitteluun. Nyt saatua palautetta ja käytetään apuna myöhemmin asemakaavaehdotusta valmistellessa.

Pääset tutustumaan luonnosvaihtoehtoihin ja osallistumaan keskusteluun tämän sivun alaosassa.

Jätä mielipide suunnittelijoille kirjallisena tai suullisena

Asemakaavaluonnoksista voi kertoa mielipiteensä suullisesti tai kirjallisesti kuulemisaikana 19.2.–19.3.2026. Aineisto on esillä kaavatyön verkkosivulla sekä lisäksi paperikopioina Palvelutorin Osallistumistila Kympissä ja pääkirjastossa. Kaavaluonnoksia koskevan mahdollisen mielipiteen voi jättää kirjallisesti sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@lahti.fi, Palvelutorin Lahti-Pisteeseen tai kaavatyön suunnittelijalle.

Lisätietoja asemakaavasta

Markus Lehmuskoski, asemakaava-arkkitehti,

050 398 5133, markus.lehmuskoski@lahti.fi

Tuomas Helin, kaavoitusarkkitehti, tuomas.helin@lahti.fi, 044 482 6337

Kysymyksiä OmaLahdesta

Juuso Heinämäki, vuorovaikutussuunnittelija,

044 416 3820, juuso.heinamaki@lahti.fi

Projektin vaiheet

Vaiheiden yleiskatsaus
Anna paikallistietoa kaavaluonnoksen valmisteluun
Kommentoi kaavaluonnosvaihtoehtoja
Tulosten analysointi ja asemakaavan valmistelu

Tulosten analysointi ja asemakaavan valmistelu

20. maaliskuuta 2026 - Ei lopetuspäivää

Kisapuiston asemakaavatyössä on panostettu erityisesti asukasvuorovaikutukseen työn varhaisessa vaiheessa, jolloin huomioilla on eniten vaikutusmahdollisuuksia. Kaupunkisuunnittelun asiantuntijat tutustuvat seuraavaksi kaikkiin asukkailta ja muilta osallisilta saatuihin huomioihin. Kisapuiston asemakaavatyön luonnoksia viimeistellään seuraavaksi siten, että asemakaavaehdotus olisi kaupunkiympäristölautakunnan päätettävänä vuoden 2026 loppuun mennessä.

Tulevat tapahtumat

    0 tapahtumaa on ladattu.
    Kalenterissa ei ole tällä hetkellä tapahtumia.

    Menneet tapahtumat

    1 tapahtuma on ladattu.