
Lasten liikennekaupunki Launeen perhepuistossa uudistuu
Lapset suunnittelivat portin perhepuiston uudistuvalle liikennekaupungille. Tutustu porttiluonnoksiin ja äänestä suosikkiasi viidestä vaihtoehdosta.
Luonnokset perustuvat viime kesänä järjestettyyn piirustuskilpailuun. Piirustuksissa näkyy vauhtia ja liikettä, Lahden maamerkkejä, sekä luonnon läheisyyttä ja vehreyttä. Piirustuskilpailuun saatiin lähes 50 upeaa työtä, joista viisi valittiin jatkoon. Kylttiluonnosten piirustukset on laatineet Lionel (11 vuotta), Ilmari (8 vuotta), Oula (7 vuotta), Roosa (8 vuotta) ja Soila (12 vuotta).
Tutustu porttiluonnoksiin ja äänestä suosikkiasi
Piirustuksiin pohjautuvat luonnokset portista ovat nyt valmiit, ja yleisö voi äänestää suosikkiaan viidestä eri vaihtoehdosta. Äänestys on käynnissä OmaLahti.fi-sivustolla 31.5. asti.
Äänestää voi myös karkkipaperiäänestyksellä Iloinen päivä perhepuistossa -tapahtumassa sunnuntaina 17. toukokuuta, eteläisen kumppanuuspöydän pisteellä.
Eniten ääniä saanut porttiluonnos toteutetaan perhepuistoon lasten alkuperäistä ideaa ja ilmettä kunnioittaen. Portti toimii sisäänkäyntinä mini-Lahteen, joka valittiin lasten toiveiden pohjalta uuden liikennekaupungin teemaksi. Liikennekaupungin rakennustyöt käynnistyvät kesäkuussa ja valmiina uusiin leikkeihin Mini-Lahti on arviolta lokakuun alussa.
Toivomme erityisesti lasten ääniä, joten pyydämme vanhempia opastamaan lapsia suosikkinsa äänestämisessä.
Lisätiedot: suunnitteluhortonomi Anniina Saimakoski, p. 044 482 0578, Lahden kaupunkitekniikka
Kysyttävää OmaLahdesta? vuorovaikutussuunnittelija ilona.reiniharju@lahti.fi, p. 050 559 4005
Projektin vaiheet
Piirustuskilpailun tulos

Perhepuiston liikennekaupungin piirustuskilpailun voittaja on ratkennut. Äänestyksessä annettiin yhteensä 1091 ääntä ja voittajaksi äänestettiin Lionelin värikäs ja iloinen näkemys mini-Lahdesta.
Voittajakuvassa on tunnistettavia Lahden maamerkkejä sekä kesäisiä teemoja. Kuvassa uidaan, pyöräillään, veneillään ja liikutaan myös pyörätuolilla, junalla ja bussilla. Salpausselällä pörräävät mehiläiset ja satamassa kastetaan varpaat veteen.

Liikennekaupunki valmistuu syksyksi
Uutta liikennekaupunkia rakennetaan tämän kesän ajan ja mini-Lahti on valmis syksyllä 2026. Lionelin kuvittama portti valmistuu viimeistään mini-Lahti liikennekaupungin avajaisiin.
