
Suunnitelma leikkialueista
Lahdessa tehdään parhaillaan suunnitelmaa leikkialueista seuraavalle vuosikymmenelle. Tämän kyselyn tarkoitus oli kuulla asukkaita ja saada paikallistuntemusta suunnittelutyön tueksi.
Taustaa
Miksi leikkialueita karsitaan?
Lahdessa on noin 150 leikkialuetta, mikä on huomattavasti enemmän, kuin monessa muussa kaupungissa. Palveluverkkoselvitys tehdään, jotta pienentyvät taloudelliset resurssit voidaan kohdistaa paremmin.
Kunnossapito, tarkastukset ja siivoaminen maksavat, vaikka kyseessä olisi pienikin leikkialue. Tavoitteena on karsia leikkialueiden suurta määrää ja suunnata taloudelliset resurssit viihtyisiin ja lasten tarpeita palveleviin leikkialueisiin.
Millä kriteereillä leikkialueita arvioidaan?
Kriteereissä huomioidaan muun muassa leikkialueiden kunto, etäisyydet asukkaista ja läheisistä leikkialueista, turvalliset reitit alueelle, käyttöaste ja leikkivälineiden turvallisuus.
Tarkastelussa huomioidaan nykyinen lapsiperheiden määrä alueella ja ennusteet tulevasta kehityksestä, sekä alueen taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet.
Millaiset leikkialueet Lahdessa on tulevaisuudessa?
Lahdessa on jatkossakin kattava leikkialueiden verkosto ja taajama-alueella lähin leikkialue löytyy kävelymatkan päästä. Leikkialueita myös uudistetaan ja saneerataan ja asukkaat otetaan mukaan suunnitteluun.
Mihin tällä kyselyllä voi vaikuttaa?
Asukaskyselyllä haetaan kriteereiden rinnalle lahtelaisten arvioita suunnitelmien vaikutuksista omaan arkeen ja elämään.
Suunnitelma leikkialueista on avattu luonnosvaiheessa kommenteille, jotta saamme asukkailta arvokasta paikallistuntemusta omalta asuinalueeltaan ja eväitä suunnitelman laatimiseen.
Miten päätökset etenevät?
Leikkialueiden palveluverkkotarkastelu etenee kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi huhtikuussa.
Kysymyksiä ja vastauksia
Lisätietoja
Suunnitelmasta: kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala, kaupunkisuunnittelu, p. 050 559 4186
Kyselystä: vuorovaikutussuunnittelija Ilona Reiniharju, kaupunkisuunnittelu, p. 050 559 4005
Projektin vaiheet
Kommentoi leikkialueita kartalla
Kartalle merkityt leikkialueet on jaettu kolmeen kategoriaan
- Säilyy: nämä leikkialueet on tämänhetkisessä luonnoksessa esitetty säilytettäväksi ja kehitettäväksi.
- Poistettavaksi ehdotetut: kaikkia poistettavaksi ehdotettuja ei ole tarkoitus poistaa. Ehdotuksissa on tässä vaiheessa mukana vaihtoehtoja. Lopulliseen esitykseen vaikuttaa muun muassa tämän kyselyn kautta asukkailta saatu tieto.
- Poistuu 2025: näiden seitsemän leikkialueen osalta päätökset on jo tehty edellisen paveluverkkotarkastelun mukaisesti ja alueet poistuvat käytöstä 2025 aikana.
Näin vastaat
- voit selata kohteita kartalla tai listana. Karttaa voi suurentaa tai loitontaa hiiren rullalla tai kartan oikean yläkulman plus ja miinus -merkeistä
- suodattimet-kohdasta voit tunnisteiden avulla valita, mitkä kohteet kartalla näkyy, saat kaikki leikkialueet takaisin näkyviin painamalla: nollaa suodattimet
- klikkaa sinistä ympyrää leikkialueen kohdalla ja jätä kommenttisi avautuvaan ikkunaan
- valitse lopuksi haluatko julkaista kommenttisi nimelläsi vai nimettömänä.
Vastaukset ovat julkisia, mutta voit halutessasi vastata nimettömänä
Vastaukset ovat julkisia ja nimesi näkyy myös muille vastaajille. Voit kuitenkin halutessasi vastata anonyymisti. Klikkaa tällöin kommenttisi yhteydessä kohtaa: postaa nimettömänä. Vastaaminen vaatii OmaLahteen rekisteröitymisen.
Voit halutessasi kertoa kommentissasi myös missä roolissa vastaat, oletko esimerkiksi alueen asukas, perhepäivähoitaja, koulun tai päiväkodin henkilöstöä, kumppanuuspöydän jäsen tms.
Keskustelun säännöt
Keskustelu on tervetullutta ja mielipiteet sallittuja, mutta asiattomuudet poistetaan. Kaupungin toimintaa saa arvostella, mutta muistathan kunnioittaa kommentoidessasi muita ja antaa tilaa kaikkien mielipiteille.
Haluatko seurata, miten suunnitelma leikkialueista etenee?
Klikkaa kellon kuvaa oikeassa yläkulmassa, niin saat viestin kyselyn tuloksista ja palveluverkkoselvityksen etenemisestä päätöksentekoon.
