
Pyöräpysäköinti
Haluamme kuulla sinun mielipiteesi pyöräpysäköinnistä Lahden keskustassa.
Vastauksesi auttavat meitä tunnistamaan, missä pyöräpysäköinti toimii hyvin ja missä sitä pitäisi parantaa.
Tavoitteena on tehdä pyöräilystä sujuvampaa ja houkuttelevampaa ja matkanteosta helpompaa, kun yhdistät pyöräilyn muihin kulkutapoihin.
Vastausten avulla voimme varmistaa, että erityisesti keskustassa on riittävästi turvallisia ja laadukkaita pyöräpysäköintipaikkoja.
Kysely on avoinna 10.4.–3.5.
Kyselyssä on mahdollista muun muassa merkitä kartalle paikkoja, joissa pysäköintiä tulisi parantaa tai lisätä. Lopussa kysymme myös kokemuksiasi matkakeskuksen maksullisesta pyörätallista. Vastaaminen vie noin 5–10 minuuttia.
Osallistu Mankeli-kaupunkipyörän kuukauden pyöräilyjen arvontaan
Kyselyn lopussa voit osallistua arvontaan. Palkintona on kuukauden ilmaiset pyöräilyt Mankeli-kaupunkipyörällä.
Lahden kaupunki kehittää pyöräpysäköintiä osana Keskustavision toteuttamista ja kestävän liikkumisen edistämistä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt suunnitelman tekemiseen valtionavustusta. Kiitos, että osallistut ja autat kehittämään Lahden keskustasta entistä toimivamman ja viihtyisämmän!
Kyselyn on toteuttanut AFRY Finland Oy. Lisätiedot: liikenneinsinööri Juhana Polojärvi, Lahden kaupunkisuunnittelu, p. 044 4826402
Projektin vaiheet
Kysely pyöräpysäköinnistä keskustassa
Vastaa kyselyyn ja auta parantamaan pyöräpysäköintiä Lahden keskustassa.
