Siirry pääsisältöön
Mies kuntoilee rannalla ulkokuntoilulaitteessa ja katsoo samalla järvelle
Valitettavasti et voi enää osallistua tähän projektiin, koska se on arkistoitu

Kysely uimarantojen, matonpesupaikkojen ja ulkokuntolaitteiden ylläpidosta

Lahti suunnittelee uimarantojen, matonpesupaikkojen ja ulkokuntolaitteiden ylläpidon vähentämistä.

Haluamme kuulla asukkaiden mielipiteitä ja palautetta suunnitelmasta. Kyselyn avulla keräämme tietoa päätöksenteon tueksi, jotta voimme tehdä perusteltuja päätöksiä alueiden ylläpidosta ja huomioida käyttäjien tarpeet ja toiveet.

Osallistu kyselyyn ja anna palautetta. Kysely oli avoinna 13.–23.3.

Hiekkainen uimaranta, vasemmalla näkyy pukukoppeja, oikealla laituri

Uimarannat

Mukkulan, Ankkurin ja Herrasmannin uimarannoilla nykyinen palvelutaso säilyy. Myös Möysän ja Mytäjäisten varustetaso pidetään ennallaan ja esitys on, että rannat kunnostetaan.

Virkistysrannat

Suunnitelma tarkoittaa palvelutason laskua niin sanotuilla virkistysrannoilla. Rannat itsessään säilyvät ja niillä voi uida, mutta palvelutason lasku vaikuttaa esimerkiksi puhtaanapitoon ja wc-tiloihin. Laituria tai pukusuojia ei välttämättä uusita, kun nykyiset tulevat käyttöikänsä päähän.

Lähikuva käsistä pesemässä räsymattoa

Matonpesupaikat

Tavoitteena on, että matonpesupaikkoja on jatkossa Lahdessa kolme:

  • Suppala
  • Merrasjärvi
  • Hennala
Mies venyttelee ulkokuntoilulaitteella

Ulkokuntoilulaitteet

Nykyisiä puistoissa ja ulkokuntoilureittien varrella olevia ulkokuntoilulaitteita ei olla poistamassa. Kyselyllä kerätään tietoa tulevaisuutta varten, kun laitteiden käyttöikä on tullut tiensä päähän, ja arvioidaan, uusitaanko laitteet.

Kaipaatko apua kyselyn kanssa? Vuorovaikutussuunnittelija ilona.reiniharju@lahti.fi, p. 050 559 4005, Lahden kaupunkisuunnittelu

Projektin vaiheet

Vaiheiden yleiskatsaus
Kysely uimarantojen, matonpesupaikkojen ja ulkokuntolaitteiden ylläpidosta
Yhteenveto

Kysely uimarantojen, matonpesupaikkojen ja ulkokuntolaitteiden ylläpidosta

13. maaliskuuta 2025 - 23. maaliskuuta 2025